Bravade
Bravade

Bravade

Bravade on erityisesti renessanssinokkahuiluihin perehtynyt, aktiivisesti toimiva ja valovoimainen nokkahuilukvartetti. Toimintansa yhtye aloitti vuonna 2004. Bravaden muusikot ovat opiskelleet vanhaa musiikkia Sibelius-Akatemiassa ja Stadiassa, Hollannin ja Saksan musiikkikorkeakouluissa, sekä useilla mestarikursseilla. Tammikuussa 2009 Bravade haki Hollannista uusia ajatuksia soittoonsa. Kvartetti opiskeli maailmankuulun Flanders Recorder Quartetin jäsenen Han Tolin asiantuntevassa ja inspiroivassa yksityisopetuksessa.

Bravaden tavoitteena on esitellä kuulijoilleen nokkahuilumusiikin laajaa kirjoa. Kvartetin monipuolisesta ohjelmistosta löytyykin musiikkia keskiajalta nykypäivään, säveltäjäniminä mm. Orlande di Lassus, J. S. Bach, Henry Purcell, Lotta Wennäkoski ja Henrik Marstrander. Yhteistyö nykysäveltäjien sekä muiden muusikoiden kanssa on tärkeä osa kvartetin toimintaa. Bravade on tehnyt yhteiskonsertteja mm. sopranista Pasi Hyökin, altto Teppo Lampelan, cembalisti Petteri Pitkon sekä käyrätorvikvartetti The Golden Hornsin kanssa. Bravade toimii aktiivisesti myös lastenkulttuurin saralla konsertoimalla mukaansatempaavalla Hajamielinen säveltäjä ystävineen -esityksellä kouluissa kautta maan.

Bravade on konsertoinut laajalti kotimaassamme mm. Korsholman musiikkijuhlilla, Vantaan Barokissa, Vanhassa Vara Parempi -festivaalilla Imatralla, Katedraali soi! -konserttisarjassa Turussa sekä lukuisin kirkkokonsertein ympäri maata. Kotimaan lisäksi Bravade on konsertoinut Norjassa vuosina 2006 sekä 2008, esiintyen mm. Norjan Yleisradion lähetyksessä NRK:ssä, sekä Holmbergdagene -festivaalilla Bergenissä. Syksyllä 2009 kvartetti esiintyi Hollannissa Oude Muziek Utrecht -festivaalilla.

Kuluvana vuonna 2010 Bravaden toiminta on ollut erittäin aktiivista. Esiintymisiä on ollut mm. Presidentinlinnassa Millennium Technology Prize -gaalassa, Formaatti-Finlandia -palkintojenjakotapahtumassa, BarokkiKuopio -festivaalilla, Klasariklubilla, Café Barock -konserttisarjassa sekä The Golden Horns-kvartetin kanssa G18-salissa Helsingissä. Bravaden syyskauden huippuhetkistä manittakoon konsertti Musashino Cultural Centerissä Tokiossa syyskuussa sekä konsertti Tampere-talossa joulukuussa.

Suomen Kulttuurirahasto on tukenut Bravaden taiteellista toimintaa sekä työskentelyä lastenkulttuurin saralla.

 

Etusivu Bravade Konsertit Ohjelmisto Galleria Kuuntele Yhteystiedot Linkit